Viime Ajat

En oo ehtinyt viime aikoina tulla kirjoittamaan tänne, kun olen ollut leireillä kaiken aikaa, mutta muuten hyvin menee,  ja olen alkanut kirjoittamaan kirjaakin - kesken se on vielä mutta paranee paranemistaan.
Mul on ikävä mun kavereita jotka tapasin yhellä leirillä, ja kun en saanu kaikkien etu- ja sukunimii ylös ni en voi ettiä netistä, kun etunimestä tulis liian monta vaihtoehtoo, ja pelkäst sukunimest kans, mut onneks muutama löys mut, ja mä löysin niiden kautta muita jotka jäi mult löytämät, nii on hyvä niinki :) vaikka pari parast jäiki..

Tom Leonard: osa 2

Jätin ajatukseni toisalle ja vastasin hakkerin kysymykseen helposti: "En". Teksti katosi taas ja kursori alkoi vilkkua. Sitten todella pienellä kirjoitettu teksti peitti ruudun kokonaan, ja teksti vilisi lujaa vauhtia silmieni edestä. Katsoin sitä vauhtia vaikka yritin lopettaa.

     Yritin sulkea silmät ja kääntää katseen muualle, mutta en jotenkin voinut, en pystynyt siihen. Katseeni oli lukittautunut, jotenkin lumoutunut kirjaimiin ja numeroihin ja niiden vauhtiin. Sitten, aloin nähdä kuvia tekstin ja numeroiden keskellä, Kuvia välähti toisensa perään, lentokoneista, eri maiden vallitsijoista, historiallisista tapahtumista, henkilöistä joista en ollut koskaan kuullutkaan. Lopulta, kaikki loppui, aivan kuin olisin nähnyt valon tunnelin päässä, tai enkelin, mutta lysähdin vain lattialle ja ikkunasta tuleva valo hohti suoraan silmiin.

      En pystynyt liikkumaan, edes räpäyttämään silmiä. Yritin huutaa, mutta lihakset eivät toimineet. Ainoat lihakset jotka toimivat, olivat sydän, keuhkot ja aivot, muuten en voisi kertoa tätä tapahtumaa milloinkaan. Maailma alkaa muuttua sumeaksi valon kuivattamissa silmissäni, ja tuntuu kuin hengityskin pysähtyisi. Siinä se oli. Minun elämäni, viimeiset hetket jotka näin olivat kuvia, huoneeni seinät ja polttava valo. Tuli pimeys.

Tom Leonard

       Perkeleen tietokone ei toimi. Yritän saada sitä toimimaan, mutta mikään ei auta. En luovuta, en ole luovuttaja, olen Tom Luovuttamaton. Sanotaanko se noin vai olenko huono äidinkielessä? Noniin, nyt kone alkoi toimia, mutta nettisivu on kyllä eri kuin mitä se oli aiemmin. Nyt se on jonkun taiteilijan nettisivuilla, vaikka olin äsken vielä blogissa. Aika hieno taulu tuossa kyllä on. Taulussa on puolikkaat naisen kasvot, otsaan ammuttu luoti ja kyynel naisen silmässä. Näyttää kuin hän olisi pettynyt mutta ei pelkäisi lainkaan. hänen musta kihara tukka kiiltelee valossa, mutta en ymmärrä mistä valo tulee, kun tausta on noin mustan ja punaisen sekoitus, aivan kuin esirippu varjossa. Hieno on, vaikka en ymmärtänyt kaikkea.

     Kelailen sivua vielä vähän, ja näen muitakin tauluja ja piirroksia, mutta ei ne yhtä hienoja olleet kuin tuo ammutun naisen kasvot. Etsin taiteilijan nimeä, mutta en löydä. Outoa kun töiden tekijän nimeä ei ole sillä sivulla. Lähteethän pitäisi aina kirjoittaa sivun loppuun! Äh, annetaan olla, tallennan sivun kirjanmerkkeihini ja jatkan matkaa takaisin nettipalstalle. "..blogspot.com.." Mutisen osotteen ääneen jotta en unohtaisi sitä. Painan Enteriä, mitään ei tapahdu. Painan toiseen kertaan, mutta kone sekoaa taas, aivan kuin tietokoneella olisi omat ajatukset ja se haluaisi jäädä katselemaan taiteilijan nettisivua! Mutta koneen ruutu muuttuu mustaksi, ai että on raivostuttavaa, ja alan hakata ruutua. Ensi lyöntejen jälkeen, ruudulle tulee tekstiä, aivan kuin joku kirjoittaisi sitä siihen. Ruudulla lukee "Tom?" Kirjoituksen alle tulee kursori joka vilkkuu. Ensin ajattelin että tämä on joku virus, eikä minun pitäisi vastata, mutta vastasin: "Tom" En keksinyt muuta sanottavaa, mutta kirjoitin "Tom tässä", kun ei tullut ajatelleeksi kysyä "kuka siellä?". Teksti hävisi ja uutta tekstiä tuli ruudulle: "Tiedätkö.. naisen nimen?" Olin ihmeissäni ja vastasin "Kenen naisen?"

        Teksti hävisi ja kursori jäi vilkkumaan. Olin aloillani hetken kunnes yritin kirjoittaa. Tekstini tuli ruudulle, joten kirjoitin saman kysymyksen kuin aiemmin, "Kenen naisen?" Tuli hiljaisuus ja aloin miettiä koneen sammuttamista, en ollut ajatellut että voisin vetäistä johdot seinästä ja sammuttaa koneen, vaikka.. tekstin tulo keskeytti ajatukseni. Vastaus: "Ammutun naisen taulussa." Tajusin että hän tarkoitti taulua jota ihastelin aiemmin, mutta miten hän tiesi, että katsoin juuri sitä taulua, olin sillä nettisivulla, ja kuka minä olin?
         Ymmärsin että joku hakkeri on hakkeroinut tietokoneelleni ja syöttänyt taulun tekijän nettisivut tietokoneelleni, ja vallannut ruudun tekstilläään, mutta miten hän tiesi nimeni?

Kaivon pohjalle on pitkä matka

  Tyttö seisoo tuolilla kotonaan kesävaatteissaan; kukkamekko päällä, ja pitkien lettien päässä rusetit, jotka ovat puna-valkoruudulliset. Mekko on oranssinkeltainen ja täynnä ihania kukkia, liiloja, oransseja pinkkejä pieniä kukkia. Tyttö haaveilee jostakin. Mistä? Hän katsoo ulos ikkunasta kauniiseen maisemaan, ylös taivaalle, jossa on erimuotoisia pilviä. Tyttö katselee pilviin ja ajattelee liitävänsä taivaalla, kävellen pilvien päällä, koskettavansa pehmeää pumpulimaista pilveä…

    - Moona, tule ulos! tytön äiti huutaa tytölle. Tyttö istuu tuolille ja hyppää alas tuolilta, jolla oli seissyt aiemmin. Tyttö juoksee puisen lattian poikki, puiselle ovelle, hän kääntää rautaista kahvaa kurkotellen, ja menee toiselle puolelle sulkemaan oven. Tyttö ottaa tikkaista kunnon otteen, ja katsoo alas kun pistää jalkansa varovaisesti joka rappuselle, yksitellen. Tyttö pääsee viimeiselle portalle ja hyppää alas portaalta. Tyttö juoksee tikkaiden edessä olevasta ovesta ulos, ja hyppää terassille pienen hypyn. Tytön äiti huomaa pikku tyttönsä ja menee tämän luo iloinen hymy kasvoillaan.

    -No niin Moona! Tule ottamaan välipalaa, tyttö pudistaa päätään ja nauraa suloisesti.
    -Eikö ole nälkä? No, mene sitten Joonaksen kanssa lennättämään leijaa, tytön äiti osoittaa alamäessä olevaa poikaa jolla on leija kädessä. Poika on tyttöä huomattavasti vanhempi. Tyttö juoksee terassilta pois pojan luokse täyttä vauhtia, koska alamäki on niin jyrkkä. Poika heittää leijan ilmaan ja tyttö seuraa leijaa, katseellaan.

    Leija lentää vain ylemmäs ja ylemmäs, eikä koskaan tipu. Leija tekee piruetteja, ja tyttö tekee saman. Tyttö alkaa horjua ja kaatuu pehmeästi ruoholle. Leija syöksyy pojan hallinnasta ja lentää minne sattuu. Tyttö katsoo minne leija lentelee. Leija lentää pellolle ja tyttö juoksee leijan perään. Poika huutaa jotain tytön perään, mutta tytölle se on sameaa linnun viserrystä.

   Tyttö kääntyy katsomaan poikaa juostessaan, katsomatta kertaakaan eteensä. Tyttö nauraa ilosta, kun luule pojan leikkivän hänen kanssaan. Tyttö nauraa ja sulkee silmänsä kun juoksee, hän ottaa juoksuaskeleensa. Hän ei tunne enää maata jalan alla, ja hän lopettaa nauramisen. Hän alkaa tippua ja tippua, hiukset lentävät vauhdissa ja letit aukeavat saparoiksi. Tyttö kuulee äitinsä selkäpiitä hyytävän huudon, sameasti, ja hitaasti. Poika juoksee niin nopeata kuin pääsee tytön luo, mutta myöhässä.

   Tytön viimeinen asia jonka hän näki oli Joonas-poika kaivon suuaukolla huutamassa tytön perään. Tyttö kuoli kun tömähti kaivon pohjaan, jota ei näe paljain silmin ilman taskulamppua. Sanotaan, että Tytön äiti olisi hypännyt perässä, mutta se ei pidä paikkansa. Tytön äiti oli juossut yhtä kovaa kuin Joonaskin, ja tullut kaivon suuhun heti kun tyttö oli tömähtänyt kaivon pohjaan. Hän kirkui, huusi, itki. Kyyneleet tippuivat kaivon pohjalle ja osuivat tytön kasvoihin.

   Tyttö näytti poissaolevalta, silmät auki, hän katsoi taivasta josta hän oli unelmoinut. Hän oli unelmoinut juoksevansa ja hyppivänsä pilvillä, jotka olisivat pehmeitä kuin pumpuli ja joustavia kuin trampoliini. Nykyään voi nähdä, taivasta katsellessa, kuinka tyttö yhä hyppii pilveltä pilvelle, kevein askelin, ja laskeutuu pehmeästi.

Loppu